Pruunin, Mr. Jansson

Mr. Jansson kiiruhtaa kahvilan ylpeyden, yleisöpuhelimen luokse niin ajattelematta, ettei hän pahoittele juomansa läikyttämistä lattialle. Toinen etsivän nurkkapöydän valloittaneista nuorukaisista lähestyy samanaikaisesti puhelinta. Jansson ampaisee luurimeen kiinni huudahtaen kovalla äänellä:

- Poliisiasiaa!

Poika jää seisomaan ja työntää kädet taskuihin vilkaisten samalla kaveriaan. Pieni naurahdus pääsee heidän huuliltaan.

- Pahus, varattu, sanoo Jansson kun apteekkarin linja tuuttaa tasaisesti. Jansson kääntyy poikaan päin, joka mutristaa huuliaan ja nostaa kulmiaan.

- Yritän pian uudelleen, tokaisee etsivä, jotta kloppi ei kuvittele pääsevänsä soittamaan ennen häntä.

Etsviän tarkat silmät tunnistavat pojan kangaskauppiaan Söderholmin esikoiseksi. Pojan hiukset hulmuavat valtoimenaan ja pian ne saavuttaisivat korvalehtien yläpään, kauhistelee Jansson nykymuotia. Pikaisesti hän käännähtää ja pyörittää Nikanderin numeron uudelleen. Tällä kertaa toiselta puolelta kuuluu pirteän apteekkarin ääni ja vastauskin Janssonin kysymykseen selviää.

- Ne on aineita, joita ei toimiteta Suomeen. En kuvitellut niiden kiinnostavan sinua. Mutta joo, mahdollisia huumaavia jos joku niitä sieltä asti toimittaa –

Jansson pysäyttää Nikanderin spekuloinnin ja heittää hyvästit kahvilalle. Hän hypppää volvoonsa ja puristaa jännittyneenä ratin kylmää puupintaa. Tuttu tunne, kun mysteerin ratkaisu lähestyy, valtaa jälleen Mr. Janssonin.

Kartanolla etsivä löytää hovimestarin nopeasti ja kyselee tiukkoja kysymyksiä mieheltä. Nepalilainen on välttelevämpi kuin aikaisemmin, mutta Jansson on päättänyt kaivella totuuden miehen vastauksista.

- Herra Lepäkkö on usein poissa kartanolta vai kuinka?

- Kyllä. Me huolehdimme talosta kun hän ei ole täällä.

- Ja isäntä luottaa teihin?

- Kyllä. Kuten sanoin, olen ollut pitkään täällä.

- Onko Lepäkkö riidellyt viime aikoina kenenkään kanssa?

Hovimestari miettii hetken ja pudistaa päätään: - Ei ainakaan niin, että olisin kuullut.

- Onko hänellä ollut muita huolia?

- No, tallijutuista hän välillä puhuu, kun hevoset eivät jaksa juosta. Mutta en minä niistä paljoa tiedä. Heppajututhan kuuluvat naisille muutenkin.

Hovimestari jättää lauseen kesken kun Jansson tunnistaa vanhan piian, joka ohittaa heidät käytävällä tarkoituksellisen hitaasti. Nainen pysähtyy järjestelemään eteisen kaapiston kukka-asetelmaa kuunnellakseen talon viimeisimmät tapahtumat.

- Neiti Suhonen on ymmärtävisempi tuommoisissa, jatkaa nepalilainen ja nyökkää rouvaan päin.

Etsivän taito lukea ihmisiä ei petä ja hän tietää ettei saa hovimestarista enempää irti tällä erää. Vanha piika tunkeutuu varmasti huoneisiin, joissa kuulee kaikki herkullisimmat juorut ja huhut. Tämän uteliaan naisen luonteenpiirteestä voi olla paljonkin hyötyä etsivälle. Hovimestari nyökkää ja poistuu paikalta. Suhonen yrittää tehdä samoin, kun huomaa saaneensa etsivän tarkat silmät peräänsä. Mr. Jansson seuraa naista keittiöön.

- Saanen häiritä työnne tekoa?, aloittaa Jansson kohteliaasti nyökäten.

Piika näyttää kysyvältä, joten etsivä jatkaa:

- Te näytätte tarkalta ihmiseltä ja panette varmasti merkille useita asioita, joita kartanolla tapahtuu.

Suhosen kasvoilla käväisee nopea, ylpeä hymyn kaarre.

- Otatteko kahvia, tai teetä Mr. Jansson?

Etsivä siristää silmiään, istahtaa pöydälle ja valmistautuu seuraamaan naisen jokaista liikettä.

- Toki.

- Ihmettelenkin kun ette tulleet aiemmin minun luokseni, sillä minä tosiaan olen vanhin työntekijä tässä kartanossa ja tunnen kaikkien liikkeet, aloittaa Suhonen ja nostaa samalla kahvikupin ylähyllyltä vierasta varten. Nainen laittaa veden kahvipurujen kera kiehumaan ja siirtää pienen kristallinekan pöydälle. – Niin ja sokeri, puhuu piika itsekseen ja aukaisee kaapiston. – Ei herttanen sentään, enhän minä muistanutkaan käydä kaupasta hakemassa sitä.

Suhonen vilkaisee nopeasti etsivää kuin pahantekoon syyllistynyt lapsi. Punastellen nainen jatkaa: - Otan taas näitä Pruunin sokereita, kun ei ole nyt muitakaan tarjolla.

Piika siirtyy korean, tumman astian eteen ja hakkaa toppasokerista muutaman palan. Etsivä havahtuu, sillä hän yhdistää tärkeät yksityiskohdat keskenään. Tämä on se puuttuva pala arvoitukseen. Etsivä pyytää Suhosta toistamaan kenen sokereita hän käyttää.

- Pruunin, Mr. Jansson.

Listanne, Mr. Jansson

Kello soi täsmälleen kello 6.55, aikaan, joka oli herättänyt Janssonin jo vuosia. Etsivä oli laskenut, että poikkeus herätyksessä tapahtui 3,4 kertaa vuodessa. Syyt kurittomuuteen johtuivat aina kahden asian yhteistuloksesta, väärästä seurasta ja liiallisesta tarjoilusta. Nyt Jansson on kuitenkin täydessä iskussa ja muutamaa minuuttia myöhemmin levittelee eteensä päivän lehteä tutussa nurkkauksessa. Irjan kahvio on tervetullut lisä kaupungin tarjontaan, Vilénin konditorian suljettua ovensa kuolemantapauksen vuoksi. Jansson silmäilee kelloaan ja tietää Nikanderin sytyttävän valot apteekkiinsa viimeistään puoli kahdeksan, vaikka rohtokauppa avaakin ovensa 9.00. Tekemisen puutetta. Olenkohan itse eläkkeellä yhtä toimelias, pohti etsivä ja nostaa sormensa pystyyn jo kolmannen kahvin merkiksi.

Jansson näkee ikkunaruudun lävitse apteekkarin lakaisevan lattiaa tanssiliikkeiden tahtiin. Koputus oveen ei saa apteekkaria havahtumaan kuumasta tangostaan. Toinen, terävä koputus ikkunaan irroittaa tanssiparin Nikanderin kädestä, kaataen kasan tiskillä myytäviä valkosuklaapaketteja. Apteekkari nostaa harjan ja suklaan lattialta ja suuntaa punastuneena ovelle.

- Ei ollenkaan hassumpaa. Viet tulisemmin kuin argentiinalaiset mestarit, veistelee etsivä hymy kasvoillaan.

- Lista on valmis. Viisi ainetta, jotka voisivat käydä tarpeisiisi, sanoo Nikander vaihtaen aihetta.

Jansson ottaa paperin, joka on jaettu neljään sarakkeeseen. Ensimmäisessä on isoilla kirjaimilla kirjoitetut lääkkeen nimet. Toinen ja kolmas sarake viittaavat annoskokoihin ja pakkauksiin, joissa lääkkeet kuljetetaan rajan yli. Viimeisessä sarakkeessa on kirjattu lääkkeen valmistusmaa. Jansson tuntee kolme mainituista lääkkeistä. Niitä käytetään vaarallisten potilaiden rauhoittamiseen, eikä lääkettä ole muualla kuin sairaalassa. Jansson merkkaa ne pienellä ympyrällä. Nikander huomaa kahden viimeisen listan nimeä askarruttavan etsivää.

- Marial. Käytössä ainoastaan eläinlääkäreillä. Listan viides, Geminol, on kenttäsairaaloiden tehokas tainnuttaja. Kuulemma poistumassa sotaväestä turvallisempien lääkkeiden tieltä. Valmistus on käytännössä lopetettu.

- Muistatko myyneesi listan lääkkeitä?

- Ei tuollaisia myrkkyjä apteekista löydy. Minulla on lupa myydä rauhoittavia. Kaikki sitä kovemmat yhdisteet kiertävät puljuni kaukaa. Toisaalta olisi hieno omistaa moinen puteli, nähkääs vaimoni….

- Otan listan mukaani, keskeyttää etsivä ja jättää Nikanderin ajatuksiinsa.

Mr. Jansson harppoo torin läpi kohti kahvilaa. Hän ennättäisi nauttia kupillisen ennen suunnittelemaansa vierailua kartanolla. Kaksi nuorta poikaa ovat vallanneet nurkkapöydän. Jansson nojaa tiskiin luoden keljun silmäyksen VIP-aitioonsa. Hän vetää listan povitaskustaan ja silmäilee sarakkeita. Kattokruunun kirkas valo läpäisee paperiarkin ja paljastaa kääntöpuolella olevan tekstiä. Etsivä tutkii pienellä fontilla kirjoitettua listaa, joka ei ole laadittu samalla tarkkuudella kuin aiempi. Yhtä kaikki, tarvittavat tiedot lääkkeistä löytyvät. Janssonin käydessä lääkeluetteloa läpi, hänen kätensä jännittyy ja kahvia pääsee läikkymään polvelle. Muutaman kirosanan voimin etsivä saa ajatuksensa kokoon ja lukee listan viimeisen lääkkeen valmistusmaan ääneen. - Nepal.

Talleille, Mr. Jansson

Kolme pekonisuikaletta tirisee kuumalla pannulla, jonka pinta on kulunut useiden pohjaan palaneiden ruokien raaputtelun ja kömpelöiden pesukertojen vuoksi. Pekonien reunat kääntyvät karrelle kutistaen lihasuikaleet pienemmiksi. Kuin palavan ihmisen sormet, ajattelee Mr. Jansson ja karkottaa muiston nopeasti mielestään. Etsivän maha ulvahtaa kärsimyksestä, jota se on joutunut kestämään aamusta saakka. Jansson kiiruhti apteekkari Nikanderin luota kotiin pikaiselle päivälliselle. Etsivä rikkoo kolme raakaa kananmunaa lasiin ja juo sen alas. Voitelua pekoneille, hän ajattelee itsekseen. Viimeisen pekonin jälkeen Jansson lähtee vessan kautta kohti huumauspaikkaa, sillä hän aikoo selvittää kartanon isännän, Lepäkön tehtävänannon, joka jäi päivällä kuulematta. Tehtävän, jonka pariin huumaaja ei halunnut Janssonin sekaantuvan. Automatkan aikana Jansson käy läpi virheitään, jotka johtivat tajuttomuuteen. Perille päästyään lopputuloskin on selvä - tarjoiluja ei tule ottaa vastaan harkitsematta niiden tarpeellisuutta tai niiden antajaa, vaikka kyseessä oli kuudennellakymmenellä olevasta herttaisesta vanhasta piiasta.

Lepäkkö ei ole kartanollaan eikä smokkipukuinen miespalvelija päästä Janssonia ulkoeteistä pidemmälle ilman sovittua tapaamista.

- Minulla on sovittu tapaaminen. Minun oli määrä tavata herra Lepäkkö 13:15 ja hän oli myöhässä silloin.

- Ja nyt on ilta, vastaa palvelija. – 19:01. Lepäkön aikataulu on kiireinen ja teidän olisi syytä kunnioittaa sitä.

Jansson tuhahtaa. Hänet oli kutsuttu kiirellisesti salaista tehtävää varten, jonka vain ammattimainen salapoliisi voisi suorittaa. Odottaessaan Lepäkön saapumista, joku miehen omista työntekijöistä – Jansson pysäyttää ajatusvirran. Hänen ei pitäisi rajata ketään epäillysten ulkopuolelle. Joku, täysin profiiliton henkilö nujersi hänet. Jansson katsoo ulkomaalaisen miespalvelijan kasvoja, jonka järkähtämätön ilme paljastaa, ettei etsivä tällä kertaa onnistuisi erinomaisista kuulustelutaidoistaan huolimatta.

- Oletteko pitkään palvelleet Lepäkköä?

- Ylitin jo kymmenen vuoden rajapyykin.

- Viihdyttekö täällä?

Mr. Jansson palauttaa mieleensä maailman kielet ja dialektit, jotka tuntee. Hän voisi asettaa holkkinsa pantiksi, että palvelija on lähtöisin Nepalista. Miehen puhetapa viittaa läntiseen murteeseen, vaikkakin Jansson on kuullut Setin alueen murretta vain nuoren naisen puhuvana. Toisaalta Mount Everestin varjostamalla Mechin alueella on ominaista tummat, karheat hiukset jollaiset miehen päälakea peittää. Niiden harjaamiseen vaadittaisiin harvan välin piikkikampa.

- Vaikkakin meillä on täällä mäkiä ja rinteitä, ei mikään vedä vertoja Mechin alueen vuoristolle, sanoo Mr. Jansson lopulta.

Miespalvelijan kasvoille leviää yllättynyt hymy ja hetken etsivä luulee osuneensa oikeaan arvauksellaan. Erheestä huolimatta Setin alueen palvelijan äänensävy pehmenee ja hän paljastaa isäntänsä oleskelevan talleilla, niittykentän toisella puolella. Jansson katsoo palvelijan osoittamaan suuntaan ja näkee mieshahmon kentän laidalla. Voisiko isäntä olla iltapäivällä näkynyt, metsään kadonnut hahmo. Jansson on juuri lähtemäisillään niitylle, kun hänen silmiinsä osuu tummanpunaiset korkokengät eteisen naulakon juurella.

- Onko Lepäkölle tulossa vieraita? kysyy Mr. Jansson osoittaen kenkiä.

- Ei, ne ovat rouva Lepäkön. Mutta menkää talleille, Mr. Jansson. Palvelija rohkaisee etsivää esittämään asiansa suoraan kartanon isännälle.

Mr. Jansson kävelee pihan poikki talleille, mutta ei kohtaa hevosten ja kolmen kissan pennun lisäksi muita. Hän kiertää rakennuksen ja jatkaa metsän laidalle, toivoen löytävänsä edes polkua minne voisi laajentaa herra Lepäkön etsintää. Janssonin kolmen vartin tarkan etsinnän jälkeen hänen on luovutettava ja palattava kotiin. Seuraavana päivänä hän saisi apteekkarilta listan huumaavista aineista, mutta salapoliisia edelleen vaivasi se, ettei hänellä ollut minkäänlaista profilia syyllisestä. Eikä oikeastaan kunnon rikostakaan.

Penisiliiniä, Mr.Jansson?

Askeleita. Lukuisia, kaikuvia askeleita. Makeat huulet. Silmät raskaat kuin valurauta. Mr. Jansson raottaa vasenta silmäänsä. Oikea ei aukea. Kauhea tunne valtaa etsivän nopeasti. Mitä näölleni on tapahtunut? Ennen kuin hädän pala ehtii kurkkuun, tajuaa Jansson olevansa maassa, poski vasten koreaa mattoa. Näkö palaa silmään etsivän nostaessa päätään vain nähdäkseen, että yksi huoneen ovista paiskautuu kiinni voimalla. Kuin tuhat pirua olisi vapautettu helvetistä. Niin kova pamaus oli. Päänuppi on herkkä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun etsivä heräilee tajuttomuuden tilasta. Nyt tajuttomuus oli toteutunut vasten tahtoa. Mr. Jansson hapuilee tuolin selkämystä tueksi ja onnistuu nousemaan lähes koko pituuteensa. Mitä oikein tapahtui? Ajatuksen keskeyttää makeus, jonka etsivä oli luullut hunajaksi vielä minuuttia myöhemmin. Aivan, minut huumattiin, sanoo Jansson katsoessaan teekuppia ja näkee lähes väritöntä, öljymäistä ainetta kupin sisäreunassa. Taskukello! Mitä aikarauta näytti ennen tajuttomuutta? Turkanen. En ehtinyt nähdä. Parvekkeella kello oli 13.24. Kohtalokas tee oli nautittu vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Korkeintaan 13.30. Nyt viisarit ovat asettuneet kahden kohdalle. Puoli tuntia horrosta. Mikä makea tyrmäystippa vie ajan puoleksi tunniksi? Mr. Jansson on perillä lääketieteestä, mutta mieli on vielä sekainen, eikä suostu antamaan vastausta. On syytä käydä apteekkari Nikanderin pakeilla, tuumii etsivä itsekseen. Mr. Jansson on poistumassa, kun hän vielä toteuttaa 360 asteen pyörähdyksen, sen viimeisen ennen rikospaikalta lähtöä, joka on useasti ollut ratkaiseva silmäys. Ovi. Toinen vasemmalta. Se oli pamahtanut kiinni. Punaiset kengän kannat muistuvat Janssonin mieleen. Korkokengät.

Mr. Jansson kävelee kartanon alakertaan huhuillen isäntäväkeä, mutta saa vastaukseksi ainoastaan myöhässä olevan käkikellon väsyneen muistutuksen tasatunnista. Jansson kävelee ulos ja suuntaa autolleen.

Vanha, sinertävä Volvo laskettelee Häggnesinkatua alaspäin vilkuttaen vasemmalle käännöksen merkiksi. Saisi Nikander maalata muutaman ruudun lisää, tuhisee Jansson huomatessaan kaikki kolme apteekin asiakaspaikkaa varatuiksi. Jansson jatkaa sivutielle, ja pysäyttää Hildenin kukkakaupan eteen. Linnealle voisi lähettää kaksi tusinaa tulipunaisia ruusuja. Heti, kun toimeksiannon palkkapäivä on käsillä, tuumii Jansson nyökäten rouva Hildenille, joka asettelee kukkalaitetta puodin ikkunalle.

- Penisiliiniä, herra yksityisetsivä, kysyy apteekkari Nikander, Janssonin astuessa ammoniakin ja yrttien maailmaan.

- Kiitos vain, mutta opin kerrasta. Ei sovi sotkeutua vieraskieliseen hamekankaaseen, naurahtaa Jansson ja iskee silmää. Apteekkari myhäilee, pakkaa vanha rouva Nurmen lääkkeet ja saattaa huonoryhtisen hahmon ovelle.

- Riettautta! Hyi että, tiuskaisee Nurmi ohittaessaan Janssonin.

- Aham, taas yksi huhu lisää. Leviävät kuin tyynystä karanneet höyhenet, mumisee etsivä hieraisten kolmen päivän sänkeään ja siirtyy tottuneesti tiskin toiselle puolelle.

- Mitä saisi tällä kertaa olla? koiruohoa? ei, anna arvaan, morfiinia, sanoo Nikaner kirien miesten väliin kasvaneita metrejä.

-Hmm, olet oikeilla jäljillä. Mikä on makeaa ja tainnuttaa 80 kiloisen miehen puoleksi tunniksi, kysyy Jansson juoksuttaen samalla sormeaan lukuisten lääkerpurkkien pinnoilla.

-Et taida nyt puhua itänaapurin tytöistä, vastaa Nikander oitis ja tarttuu ylähyllyllä olevaan pieneen, neliskulmaiseen pulloon. Kyljessä lukee Kaumoren. Jansson ravistaa pulloa, kiertää korkin auki, ja hieraisee pikkusormellaan tilkan sormeensa. Hän koskettaa kynnellään kielen kärkeä ja pudistaa päätä.

- Aine oli makeampaa. Muistutti hunajaa. Kunpa olisin ottanut kupin mukaani, sadattelee Jansson hiljaa mielessään ja tajuaa, että astiat oltaisiin varmasti jo korjattu pois rikospaikalta.

– Minulla ei ole mitään kuvaukseesi sopivaa varastossa, mutta voin laatia listan mahdollisista vaihtoehdoista. Tule huomenna puolilta päivin. Jansson kiittää ja poistuu kadulle. Oli alkanut tuulla.

Teetä, Mr. Jansson?

Vaalean kaksikerroksisen kartanon yläparvekkeella seisoo yksinäinen mies. Hän katsoo piha-aluetta nauttien sen kauneudesta, siisteiksi leikatuista pensaikoista sekä säännöllisin välein istutetuista puista. Kesällä piha on parhaimmillaan, sillä talven tullen lumi peittää harvinaiset kukat alleen, josta ne pääsevät näyttäytymään uudelleen vasta keväällä. Kesä on päättymässä ja ohut aamuinen usvakerros leijailee pihan ruohokentällä, luoden unenomaisen ja mystisen tunnelman.

Mr. Jansson nostaa holkin huultensa väliin. Tupakka on lopuillaan, sillä terva maistuu voimakkaalta. Hän on palaamassa sisätiloihin ja kääntymässä parvekkeen lasitettua ovea vasten, kun hänen tarkka katse tavoittaa ihmisen ääriviivan sumun keskellä. Joku seisoo tontilla, aivan metsän reunalla. Hahmo ei liiku ja Jansson vilkaisee nopeasti taskukelloaan painaen ajan mieleensä. Tapa on iskostunut yksityisetsivän elämään, hän ei ole koskaan vapaalla. Jansson laskee kartanon etäisyyden sumuisesta hahmosta ja epäröi lähtisikö tarkistamaan henkilön identiteetin. Matka on pitkä ja hahmo ehtisi nähdä Janssonin lähestyvän sekä paeta takaisin metsän suojaan.

- Teetä Mr. Jansson, kuuluu hento ääni sisäpuolelta.

- Kiitoksia, Jansson vastaa ja kääntyy ovelle. Hän luo vielä nopean, harmistuneen vilkaisun kentälle, ennen kuin astuu sisään.

Mr. Jansson kävelee pienen pöydän ääreen, johon on katettu yksi teekuppi ja itsetehtyjä pikkuleipiä. Vanha naispuolinen palvelija nostaa teekannua ja kaataa aromista vettä kukalliseen posliinikuppiin. Jansson nyökkää palvelijalle ja irrottaa tupakan holkista. Hän pyöräyttää valkealla servietillä pidikeen laidan puhtaaksi ja sijoittaa sen huolellisesti povitaskuunsa. Palvelija ei puhu mitään vaan kävelee hitaasti aulaan johtavalle ovelle. Kaikki muut kolme ovea ovat suljettu.

Jansson puraisee yhtä pikkuleipää ja harmittelee itsekseen kun pieniä murenoita tippuu pehmeälle, intialaiselle matolle. Hän huokaisee ja syö loput leivästä. Vakaa käsi nostaa teekupin kasvojen eteen. Pehmeä, uinuttava tuoksu tunkeutuu sieraimiin ja Jansson vetää aromin syvään henkeensä. Juoma on juuri sopivaa, ei liian kuumaa saati kylmää. Sitä voi juoda usemman kulauksen yhdellä nostolla. Jansson hymyilee ja on laskemassa kuppia takaisin lautaselleen, kun hän tajuaa jotain. Liian myöhään. Hän yrittää kaivaa taskukelloaan ja nostaa sitä silmiensä eteen. Etsivä horjahtaa tuoliltaan ja kaatuu matolle. Pehmeät karvat hellivät hänen poskeaan. Silmät painuvat kiinni. Mr. Jansson tajuaa, että hänet on huumattu.