Teetä, Mr. Jansson?

Vaalean kaksikerroksisen kartanon yläparvekkeella seisoo yksinäinen mies. Hän katsoo piha-aluetta nauttien sen kauneudesta, siisteiksi leikatuista pensaikoista sekä säännöllisin välein istutetuista puista. Kesällä piha on parhaimmillaan, sillä talven tullen lumi peittää harvinaiset kukat alleen, josta ne pääsevät näyttäytymään uudelleen vasta keväällä. Kesä on päättymässä ja ohut aamuinen usvakerros leijailee pihan ruohokentällä, luoden unenomaisen ja mystisen tunnelman.

Mr. Jansson nostaa holkin huultensa väliin. Tupakka on lopuillaan, sillä terva maistuu voimakkaalta. Hän on palaamassa sisätiloihin ja kääntymässä parvekkeen lasitettua ovea vasten, kun hänen tarkka katse tavoittaa ihmisen ääriviivan sumun keskellä. Joku seisoo tontilla, aivan metsän reunalla. Hahmo ei liiku ja Jansson vilkaisee nopeasti taskukelloaan painaen ajan mieleensä. Tapa on iskostunut yksityisetsivän elämään, hän ei ole koskaan vapaalla. Jansson laskee kartanon etäisyyden sumuisesta hahmosta ja epäröi lähtisikö tarkistamaan henkilön identiteetin. Matka on pitkä ja hahmo ehtisi nähdä Janssonin lähestyvän sekä paeta takaisin metsän suojaan.

- Teetä Mr. Jansson, kuuluu hento ääni sisäpuolelta.

- Kiitoksia, Jansson vastaa ja kääntyy ovelle. Hän luo vielä nopean, harmistuneen vilkaisun kentälle, ennen kuin astuu sisään.

Mr. Jansson kävelee pienen pöydän ääreen, johon on katettu yksi teekuppi ja itsetehtyjä pikkuleipiä. Vanha naispuolinen palvelija nostaa teekannua ja kaataa aromista vettä kukalliseen posliinikuppiin. Jansson nyökkää palvelijalle ja irrottaa tupakan holkista. Hän pyöräyttää valkealla servietillä pidikeen laidan puhtaaksi ja sijoittaa sen huolellisesti povitaskuunsa. Palvelija ei puhu mitään vaan kävelee hitaasti aulaan johtavalle ovelle. Kaikki muut kolme ovea ovat suljettu.

Jansson puraisee yhtä pikkuleipää ja harmittelee itsekseen kun pieniä murenoita tippuu pehmeälle, intialaiselle matolle. Hän huokaisee ja syö loput leivästä. Vakaa käsi nostaa teekupin kasvojen eteen. Pehmeä, uinuttava tuoksu tunkeutuu sieraimiin ja Jansson vetää aromin syvään henkeensä. Juoma on juuri sopivaa, ei liian kuumaa saati kylmää. Sitä voi juoda usemman kulauksen yhdellä nostolla. Jansson hymyilee ja on laskemassa kuppia takaisin lautaselleen, kun hän tajuaa jotain. Liian myöhään. Hän yrittää kaivaa taskukelloaan ja nostaa sitä silmiensä eteen. Etsivä horjahtaa tuoliltaan ja kaatuu matolle. Pehmeät karvat hellivät hänen poskeaan. Silmät painuvat kiinni. Mr. Jansson tajuaa, että hänet on huumattu.