Askeleita. Lukuisia, kaikuvia askeleita. Makeat huulet. Silmät raskaat kuin valurauta. Mr. Jansson raottaa vasenta silmäänsä. Oikea ei aukea. Kauhea tunne valtaa etsivän nopeasti. Mitä näölleni on tapahtunut? Ennen kuin hädän pala ehtii kurkkuun, tajuaa Jansson olevansa maassa, poski vasten koreaa mattoa. Näkö palaa silmään etsivän nostaessa päätään vain nähdäkseen, että yksi huoneen ovista paiskautuu kiinni voimalla. Kuin tuhat pirua olisi vapautettu helvetistä. Niin kova pamaus oli. Päänuppi on herkkä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun etsivä heräilee tajuttomuuden tilasta. Nyt tajuttomuus oli toteutunut vasten tahtoa. Mr. Jansson hapuilee tuolin selkämystä tueksi ja onnistuu nousemaan lähes koko pituuteensa. Mitä oikein tapahtui? Ajatuksen keskeyttää makeus, jonka etsivä oli luullut hunajaksi vielä minuuttia myöhemmin. Aivan, minut huumattiin, sanoo Jansson katsoessaan teekuppia ja näkee lähes väritöntä, öljymäistä ainetta kupin sisäreunassa. Taskukello! Mitä aikarauta näytti ennen tajuttomuutta? Turkanen. En ehtinyt nähdä. Parvekkeella kello oli 13.24. Kohtalokas tee oli nautittu vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Korkeintaan 13.30. Nyt viisarit ovat asettuneet kahden kohdalle. Puoli tuntia horrosta. Mikä makea tyrmäystippa vie ajan puoleksi tunniksi? Mr. Jansson on perillä lääketieteestä, mutta mieli on vielä sekainen, eikä suostu antamaan vastausta. On syytä käydä apteekkari Nikanderin pakeilla, tuumii etsivä itsekseen. Mr. Jansson on poistumassa, kun hän vielä toteuttaa 360 asteen pyörähdyksen, sen viimeisen ennen rikospaikalta lähtöä, joka on useasti ollut ratkaiseva silmäys. Ovi. Toinen vasemmalta. Se oli pamahtanut kiinni. Punaiset kengän kannat muistuvat Janssonin mieleen. Korkokengät.
Mr. Jansson kävelee kartanon alakertaan huhuillen isäntäväkeä, mutta saa vastaukseksi ainoastaan myöhässä olevan käkikellon väsyneen muistutuksen tasatunnista. Jansson kävelee ulos ja suuntaa autolleen.
Vanha, sinertävä Volvo laskettelee Häggnesinkatua alaspäin vilkuttaen vasemmalle käännöksen merkiksi. Saisi Nikander maalata muutaman ruudun lisää, tuhisee Jansson huomatessaan kaikki kolme apteekin asiakaspaikkaa varatuiksi. Jansson jatkaa sivutielle, ja pysäyttää Hildenin kukkakaupan eteen. Linnealle voisi lähettää kaksi tusinaa tulipunaisia ruusuja. Heti, kun toimeksiannon palkkapäivä on käsillä, tuumii Jansson nyökäten rouva Hildenille, joka asettelee kukkalaitetta puodin ikkunalle.
- Penisiliiniä, herra yksityisetsivä, kysyy apteekkari Nikander, Janssonin astuessa ammoniakin ja yrttien maailmaan.
- Kiitos vain, mutta opin kerrasta. Ei sovi sotkeutua vieraskieliseen hamekankaaseen, naurahtaa Jansson ja iskee silmää. Apteekkari myhäilee, pakkaa vanha rouva Nurmen lääkkeet ja saattaa huonoryhtisen hahmon ovelle.
- Riettautta! Hyi että, tiuskaisee Nurmi ohittaessaan Janssonin.
- Aham, taas yksi huhu lisää. Leviävät kuin tyynystä karanneet höyhenet, mumisee etsivä hieraisten kolmen päivän sänkeään ja siirtyy tottuneesti tiskin toiselle puolelle.
- Mitä saisi tällä kertaa olla? koiruohoa? ei, anna arvaan, morfiinia, sanoo Nikaner kirien miesten väliin kasvaneita metrejä.
-Hmm, olet oikeilla jäljillä. Mikä on makeaa ja tainnuttaa 80 kiloisen miehen puoleksi tunniksi, kysyy Jansson juoksuttaen samalla sormeaan lukuisten lääkerpurkkien pinnoilla.
-Et taida nyt puhua itänaapurin tytöistä, vastaa Nikander oitis ja tarttuu ylähyllyllä olevaan pieneen, neliskulmaiseen pulloon. Kyljessä lukee Kaumoren. Jansson ravistaa pulloa, kiertää korkin auki, ja hieraisee pikkusormellaan tilkan sormeensa. Hän koskettaa kynnellään kielen kärkeä ja pudistaa päätä.
- Aine oli makeampaa. Muistutti hunajaa. Kunpa olisin ottanut kupin mukaani, sadattelee Jansson hiljaa mielessään ja tajuaa, että astiat oltaisiin varmasti jo korjattu pois rikospaikalta.
– Minulla ei ole mitään kuvaukseesi sopivaa varastossa, mutta voin laatia listan mahdollisista vaihtoehdoista. Tule huomenna puolilta päivin. Jansson kiittää ja poistuu kadulle. Oli alkanut tuulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti